Säännöt ja ohjeet

~säännöt~

Nyt tulee kuivaa kamaa.

Kaikkia koskevat säännönnysät:

- Lievä kiroilu on ok, kunhan niitä ei nyt jokaisessa lauseessa näy.

- Ystävällisyys ja asiallisuus kunniaan, niin kaikilla on hyvä olla~ Miulle voi ja saa ehdottaa hoitolaan liittyviä asioita tai huomauttaa jos jotain puuttuu.

- Toivotaan ettei meno ylly bännien eli porttikieltojen tasolle, mutta pahimmillaan niihinkin voidaan turvautua, jos käytös on hyvinkin hunsvottimaista.

- Jos esim. yksityisviesteissä joko foorumilla tai Discordissa tapahtuu jotain ikävää, niin yritän selvitellä juttuja jos vain kykenen. Ilmoitelkaa rohkeasti, jos jotain tapahtuu!

~ohjeet ja tarinoiden sisältö~

- Julkaise vaan omia töitä.

- Olen laiska ja en kirjoita digimonin perusteita minnekään, joten toivon että ~sinä~ tiedät siitä entuudestaan jonkin verran, jos liittyä meinasit. Apua kuitenkin saa kun kysytään.

- Raju väkivalta ja etenkään gore ei ole hyväksi mielenterveydelleni. Digimont saavat toki taistella, mutta liika on liikaa.

- Tarinakirja pidetään kristillisen puhtoisena, hoitosivulle voi laittaa isompien ihmisten juttuja jos ihan pakko on. :D Mieluiten keskustellaan ensin tarinoiden sisällöstä. Ei kuitenkaan mitään XXX-digimonia kiitos, pysytään aihealueessa muutenkin.

- Itsestään on hyvä ilmoitella jos ei ehdi kirjoittamaan esim. koulun tai töiden takia. Lomaa voin antaa myös jos inspiraatio on kadoksissa, tarinoilla ei ole mikään suurempi kiire. Puoli vuotta ihan täyttä hiljaiseloa on kuitenkin suhteellisen pitkä aika, jolloin alan heittämään deadlinea kuukauden päähän mihin mennessä olisi hyvä nähdä tarinaa tai vähintään kuulumisia. Jos mitään ei kuulu ja liittyjiä on jonossa, niin paikka on heille auki. Ensimmäistä tarinaa tosin odotan kolmisen viikkoa, jonka jälkeen tahti hellittyy. Olisi kyllä ihan hyvä ilmoitella itsestään tasaisin väliajoin ja liittyä, jos on aikaa ja innostusta kirjoittaa useammin kuin kerran vuodessa. Vuoden hiljaisuuden jälkeen lentää pihalle, jos ei ole lomasta tai muusta erikseen sovittu.

- Mielikuvitus on vain hyvä juttu, kunhan ihan mahdottomuuksiin ei mennä. Digimonit kehittyvät kun aika on, eli heti ensimmäisessä tarinassa ei kannata kehittää punimonia metalgarurumoniksi (ellei kyseessä ole tulevaisuuteen sijoittuva lyhyt takaumantyylinen). Jos esimerkiksi haluat kirjoittaa Tamersin maailmasta ja käyttää digimonkortteja niin sekin onnistuu.

- Jos en ole säikäyttänyt sinua pois, hoitamaan haluaisit, paikkoja on vapaana ja aikaa löytyy kirjoittelulle niin eteenpäin vain.

~~kehitys ja uusi hoidokki~

Eli digievoluutio hienommalta nimeltään, mutta siinä on liian monta kirjainta ja kehittyminen on nyt muutenkin helpompi sanoa ja kirjoittaa, joten käytän sitä. :D

Kehittyessä digimon kehittyy korkeammalle tasolle. Tähän tosin tarvitaan riittävästi *kokoa* ja useimmiten esineen tai tavaran avustusta.

Digimon aloittaa nollasta, jolloin se on fresh- tasoinen. Voit päättää saatko digimonisi munana tarinasi alussa, mutta olisi suotavaa, että se kuoriutuisi ensimmäisessä tarinassa. Se voi toki olla valmiiksi kuoriutunut.

Tästä se kasvaa in-training-tasolle, kun se on kokoa 5.

Rookieksi 10 kokoisena, mutta tässä vaiheessa se tarvitsee digivicen apua kehittyäkseen.

Champion 20 kokoisena ja digivicen voimalla. Sama masiina käy kaikille hoidokeille.

Ultimate- tasolle tarvitaan kokoa 35. Tämä on jo monimutkaisempi, sillä tähän tarvitaan jokin kehitysesineistä, esim. tag-riipus (tuntolevy) ja crest (tunnus) tai Tamersin digiviceihin saatava kortinlukijapäivitys ja sininen kortti. Riipuksen ja päivityksen tarvitsee ostaa vain kerran, mutta jokainen digimon tarvitsee oman tunnuksen tai kortin kehittyäkseen ultimate-tasolle.

Megaksi digimon kehittyy koossa 50. Tälle ei ole mitään vaadittavaa esinettä, toiveena on vain että keksit jotain hienoa, kun digimon on kehittynyt näinkin pitkälle.

Mahdolliseen megan erikoismuotoon (esim. Duke/Gallantmon Crimson Mode ja Ravemon Burst Mode) digimon kehittyy koossa 60.

Fuusiot ovat myös mahdollisia, mutta ne ovat väliaikaisia. Ja tietenkin se onnistuu vain, jos sinulta löytyy fuusioon tarvittavat digimonit.

Esim. Fuusio (paildramon, 35) --> fuusion kehittyny (imperialdramon, 50) --> fuusion kehittyneen (imperialdramon Fighter mode, 60) mahollinen.

Huomautuksena, että täällä saa päättää jääkö digi pysyvästi muotoonsa vai muuttuuko pieneksi (in-training tai rookie) ja isoksi niin kuin sarjassa. Hoitajan sivulla kuitenkin merkitsen mahdolliset kehitykset boldaamalla muodot ja hoidokin kuvana saa toimia viimeisin saavutettu muoto. Minulle voi kyllä ilmoittaa, jos haluaa katsella jotain muuta muotoa.

Armor-muodot toimivat lisämuotoina ja nekin ovat toki mahdollisia, mutta olisi hyvä, että liittyessäsi ilmoittaisit niistäkin kehityskaaressa. Ne tarvitsevat tietyn muodon ja armor-esineen.

Frontier-kaudesta tutut Spiritit ovat vielä mietinnän alla. Jos kiinnostusta niihin löytyy, niin voin pohtia mitä niiden kanssa tekee.

Jos digimonilla on mahdollista omata X-vasta-aine, niin voit ottaa sellaisenkin hoidokiksi.

Nyt kun kehitys on saatu pois alta, on aika puhua uuden hoidokin ottamisesta. Sellaisen voi saada kolmen tarinan välein ja se aloittaa tavallisesti koosta 0. Digimonien määrällä ei ole suuremmin ylärajaa, mutta toivoisin tarinoihin selkeyttä ja että kaikki hoidokit näkyvät niissä jotenkin.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Mitä kannattaa ilmoittaa liittyessä?

Tuossa alapuolella on kaavake, joka täytetään ja tänne mielii.

Ensiksi oman hahmosi tiedot. Perustiedot ja luonne kelpaavat lyhyesti kirjoitettuna, vaikka luonteesta onkin mukava lukea sen 2-10 lausetta eli ihan kaikkea ei tarvitse kertoa. Taustoja voi avata tässä, jos haluat. Onko hahmosi esimerkiksi valittu, vai jätätkö taustat aukeamaan hissukseen tarinassa, sen saat päättää itse.

Seuraavaksi hahmokuva. Ei pakollinen, parin lauseen kuvailukin riittää. Mukaan voi liittää itsetehdyn piirroksen, josta saat 10** rahaa. Kuvaa saa vaihtaa jos siltä tuntuu, mutta vain ensimmäisestä itsetehdystä kuvasta saat palkan. Tarvittaessa pienennän kuvaa, mutten mitään radikaalimpaa tee.

Kehityskaaren voi päättää itse tai jos olet oikein hurjalla tuulella, niin voit jättää sen myös minun päätettäväkseni. Silloo tosin ei voi valittaa :D Ei vaineskaan, voit myös päättää sen myöhemmin itse. Kaaren ei tarvitse myöskään olla täysin ehjä, jos vaihtoehtoiset digimonitkaan eivät maistu, vain hoidokki voi jättää jonkin asteen kokonaan käymättä. Se voi myös jäädä vaikka championiksi, jos se tuntuu paremmalta.

Hoidokiksi vain fresh-tason digimon, jonka voi saada tarinassa kuoriutuneena tai ei, kunhan pamahtaa ilmoille mieluiten ensimmäisessä tarinassa. Appmoneihin en ole perehtynyt, neloskaudesta ja Xros Warsista tutut asiat ovat mietinnän alla tällä hetkellä. Jos väkisin haluaa jotain noihin pohjautuvaa, niin voidaan neuvotella ja katsotaan jos saadaan se järjestettyä.

Voit antaa digimonillesi lempinimen jos haluat, sukupuoltakaan ei tarvitse valita jos ei tahdo.

Liittyessäsi saat 20** käytettäväksesi, mutta jos haluat, voit vaihtaa sen digiviceen heti kättelyssä. Ilmoita vain malli ja toivotut värit niin teen voitavani. :3 Toki jos haluat muokata laitteen itse niin sekin onnistuu.

Liittyjät:

Nimi:

Ikä + sukupuoli:

Hahmokuva tai kuvaus:

Luonne:

Tarinointi foorumille vai omalle tarinasivulle:

Haluatko kertoa jotain itsestäsi?

Digimonkumppanin ensimmäinen kehitysaste:

Kehityskaari:

Lempinimi:

Sukupuoli:

Luonne:

Sitten foorumia kohti~ Yritän pitää siellä ainoastaan hoitolan väkeä, joten rekisteröinnit käyvät minun hyväksynnässäni ensin, ennen kuin pääset kirjautumaan. Pahoittelen sählinkiä, mutta yritän pitää botit sun muut poissa. Foorumille voi tehdä tarinoilleen oman nurkkauksen, jos ei hoitosivua ole tai halua sellaista tehdä. Foorumilla on myös kirjat ostoksille sun muille, mutta oleellisin on liittymiskirja, johon voit naputtaa tietosi. Jos hyväksyn sinut (muista tarkistaa onko hoitajissa tilaa!) voit lisätä aloitustarinasi omaan tarinaketjuusi, kunhan saan sellaisen tehtyä. Ja sitten oletkin hoitajana Chromassa! Voin lisäillä sinut hoitolan Discord-serverille aloitustarinan jälkeen, foorumilla tuntuu olevan nahkea jutella mistään.

Joka tapauksessa tämä osio taitaa olla tässä. Lisäilen asioita sitä mukaa, kun niitä mieleen tulee ja tulkaa nykimään hihasta, jos jokin asia jäi askarruttamaan. Toivotaan, että kaikilla on hauskaa kirjoittaessa Chromassa!